Journalismi rikastuu, mutta konvergenssi on iso haaste journalisteille

Lupasin tunnilla laittaa linkin tähän NY Timesin Deepwater Horizonia käsittelevään artikkeliin.

Miksi artikkeli ansaitsee vielä oman blogipostauksen? Ennen kaikkea se on tyyppiesimerkki monimediaisuudesta: mahdollisuuksista, joita harva lehti vielä hyödyntää. Lisäksi se liittyy paljon laajempaan ja merkittävämpään ilmiöön - median konvergenssiin.

Konvergenssista journalistisesta näkökulmasta kertoo australialainen journalismin professori Stephen Quinn kirjassaan Convergent Journalism - The Fundamentals of Multimedia Reporting (2005). Kirjaa voi silmäillä Google Booksissa. Quinn kertoo journalismin muutoksesta ja kuinka se muuttaa koko journalismin ajattelutavan. Konvergenssihän on verkkoviestinnästä tuttu käsite, joka tarkoittaa tärkeimpänä median irtautumista laitesidonnaisuudesta. Siitähän juuri tässä on kyse: Hesarikaan ei ole enää sidottu painettuun paperiin, vaan se voi soveltaa mitä tahansa viestinnän muotoa - ainakin periaatteessa.

Kirja kehuu Turun Sanomia edelläkävijäksi monialustaisessa julkaisussa. Valitettavasti case-tutkimus ei näy Googlen selauksessa. Itse en ole TS:n webbisivuja mieltänyt kovin edelläkävijäksi.

Suomalaisten medioiden hallinta netin multimediasta ei vaikuta muutenkaan olevan päätä huimaavaa. Laajoja webbireportaaseja en ole vielä nähnyt yhtään. Yleltä löytyisi monipuolisin osaaminen, mutta journalismi vaikuttaa edelleen kovin lokeroituneelta television ja muun uutistuotannon välillä. Miksei Yle voisi vaikka toimittaa omaa verkkolehteään?

Hesarikin takkuilee jo tekstin kylkeen liitettävien videoiden kanssa. Kauhuesimerkki löytyy tästä videosta: tekstin kirjoittaneella toimittajalla ei ole mitään käsitystä videojournalismin retorisesta ilmaisusta äänenpainoissaan. Toimittajan teksti on ihan hyvää, mutta hän ei vain ole millään tavoin soveltuva uutistenlukijaksi. Monimediaisuus vaatii myös monipuolista ammattitaitoa. Onko journalismin opetuskin murroksessa? Pitäisikö kauppakorkeakoulun journalismin kurssillakin hypätä rohkeasti saman tien videoretoriikan uumeniin? Mitä jos kolmas reportaasi olisikin tehty vaikka ryhmätyönä televisiouutiseksi?

(Quinnilta löytyy myös toinen mielenkiintoiselta kuulostava kirja: Conversations on Convergence - Insiders' views on news production in the 21st century. Valitettavasti kumpaakaan ei ole kauppiksen kirjastossa.)

Kauppalehden henkilökuvien suhdelukuja

Luennolla on ollut puhetta lehtikuvan tärkeydestä tiedon välittäjänä. Majapuron Talousjournalismin kurssin (2011) luentokalvolta otettu ”Kuvat eivät ole tekstin koristeellisia lisäkkeitä vaan asioita, joita ei voi kertoa muulla tavoin” on mielestäni hyvin sanottu ja pitänee paikkansa monissa uutiskuvissa ja erityisesti tilannekuvissa. Henkilökuvien kohdalla väite ei mielestäni kuitenkaan ole yhtä yksioikoinen. Jotkin henkilökuvat kieltämättä välittävät sellaisia tunteita ja tunnelmia, joita olisi sanoin vaikea kuvailla (esim. http://www.suomenlehtikuvaajat.fi/index.php/vuoden-lehtikuvat-2009/voittajat.html?id=77), mutta joidenkin kohdalla tuntuu, että ne on lisätty tekstiin vain visualisoimaan juttua tai lisäämään aiheen tunnettuutta (esim. Nokiaa käsittelevissä uutisissa lähes poikkeuksetta Stephen Elop ja Wikileaksia käsittelevissä jutuissa Julian Assange). Mielestäni erityisesti talousjournalismin henkilökuvista on usein vaikea tulkita mitään sen syvempää merkitystä.

Tarkastelin Kauppalehden 21.2. ja 22.2. ilmestyneiden numeroiden henkilökuvia. Henkilökuviksi laskin varsinaiset lehtikuvat henkilöstä/henkilöistä sekä kolumnin tai mielipidetekstin yhteydessä olevan kirjoittajan kuvan. Kuvia, joissa näytetään suurta ihmismassaa tai muita kuin henkilöitä, en laskenut mukaan tarkasteluun, en myöskään lehdissä esiintyviä mainoksia.

Kauppalehden 21.2. numerossa on 27 henkilökuvaa, joista 16 on miehistä ja 11 naisista. Lehden etusivulla on kaksi henkilökuvaa, molemmat naisia. Kuvien jakautuminen sukupuolten kesken on näin suhteellisen tasapuolista (60/40). Luennolla aiheesta nähdyn esityksen ja luentokeskustelujen perusteella olisi voinut kuvitella, että miesten henkilökuvia olisi talousjulkaisuissa reilusti naisia enemmän. Myös etusivun ”naisvaltaisuus” yllätti positiivisesti.

Lehden 22.2. numerossa on 30 henkilökuvaa, joista 21 esittää miestä ja 9 naista. Etusivulla on kolme henkilökuvaa, kaikki tällä kertaa miehiä. Sukupuolten välinen ero on siis hieman suurempi (70/30) kuin edellisen päivän lehdessä (60/40).

Kuvien sukupuolittumisen lisäksi tarkastelin kuvien suhteita, katseita ja ilmeitä. Alla olevista taulukoista selviävät prosenttilukuina:

1) henkilökuvien sukupuolijakauma
2) henkilökuvien suhde; intiimi (lähikuva), sosiaalinen (vyötäröstä ylöspäin) vai julkinen(kokokuva)
3) henkilökuvien katse; vaativa (henkilön katse kohdistuu suoraa lukijaan) vai tarjoava (katse poispäin)
4) henkilökuvien ilme; hymyilee vai eikö hymyile.

KL 21.2.	Sukupuoli- jakauma	Intiimi suhde	Sosiaalinen suhde	Julkinen suhde	Vaativa kuva	Tarjoava kuva	Hymyilee	Ei hymyile
M	60%	19%	50%	31%	31%	69%	19%	81%
N	40%	55%	36%	9%	55%	45%	45%	55%

KL 22.2.	Sukupuoli- jakauma	Intiimi suhde	Sosiaalinen suhde	Julkinen suhde	Vaativa kuva	Tarjoava kuva	Hymyilee	Ei hymyile
M	70%	29%	61%	10%	24%	76%	19%	81%
N	30%	22%	44%	33%	33%	66%	11%	89%

Yht.	Sukupuoli- jakauma	Intiimi suhde	Sosiaalinen suhde	Julkinen suhde	Vaativa kuva	Tarjoava kuva	Hymyilee	Ei hymyile
M	65%	24%	57%	19%	27%	73%	19%	81%
N	35%	40%	40%	20%	45%	55%	30%	70%

Neljä päätelmää Kauppalehden henkilökuvista taulukon tuloksiin pohjautuen:


1) Miesten henkilökuvia on enemmän kuin naisten henkilökuvia


2) Sekä miesten että naisten henkilökuvat ovat useimmiten sosiaalisen suhteen kuvia; kuvat on rajattu vyötäröstä ylöspäin, jolloin ”katsojan suhde kuvan henkilöön on samanlainen kuin esimerkiksi liiketapaamisissa, jolloin osallistujat keskustelevat virallisesti keskenään” (Majapuro, Talousjournalismin luento 2011). Kuitenkin naisten henkilökuvat ovat useammin intiimejä (tuttavallinen lähikuva) kuin miesten henkilökuvat.


3) Sekä miesten että naisten henkilökuvat ovat useammin tarjoavia kuin vaativia; miehet ja naiset katsovat useammin muualle kuin suoraan lukijaan/katsojaan.


4) Sekä miehet että naiset ovat henkilökuvissa useammin vakavia kuin hymyileviä. Naiset kuitenkin hymyilevät kuvissa useammin suhteessa miehiin.

On tietysti muistettava, että taulukon tulokset on poimittu vain kahden Kauppalehden numeron perusteella. Voi siis olla, että suuremmassa otoksessa tulokset poikkeaisivat toisistaan ainakin jonkin verran. Koin myös hankalaksi tarkasti määritellä, mikä kuvista lasketaan henkilökuvaksi ja mikä ei. Näitä lukuja ja tuloksia, kuin myös päätelmiä, tuleekin siis pitää lähinnä suuntaa-antavina ja keskustelua herättävinä huomioina.