Jatkaakseni vielä kurssilla useaan otteeseen esillä olleen kansalaisjournalismin roolin pohdintaa haluaisin kirjoittaa muutaman sanasen sen puolesta. Kansalaisilla median sisällöntuottajinahan voidaan havaita (ääripäinä) kaksi ulottuvuutta – positiivisena koetun, uutisarvoa lisäävän tiedon ja kokemusten jakamisen sekä toisaalta tarpeettomana ja jopa virheellisenä koetun päänaukomisen – jos sallitte termin käytön paremman puutteessa. Demokratian toteutumisen osatekijänä näen jälkimmäisen lähinnä pakollisena lieveilmiönä, ja mahdollisuuden kansalaisjournalismiin näin ollen arvokkaana.
Journalististen tuotosten laadullisuutta voidaan tietysti vertailla. On totta, että sisällöntuottajamallin muutos on tuonut mukanaan paljon turhaa paasausta. Mutta onko se pois laatujournalismilta, eikö enemminkin voitaisi ajatella näiden kahden elävän rinnakkain sen sijaan että ne kilpailisivat keskenään? Nieminen & Pantti (2004, 177) toteavat: ”Elleivät verkkokeskustelut johda mihinkään, ei verkkoa myöskään käytetä”. Heistä eriävästi koen kuitenkin osallistumisen olevan paitsi merkityksellistä jo sinällään, myös yleistä kiinnostusta lisäävää. Lisäksi ilman tyhjentäviä, ”oikeellisia” vastauksiakin voi keskustelun alla oleva aihe saada lisää syvyyttä ja jaettuja tulkintoja.
Lisäksi nykyuutisoinninkin voidaan havaita koostuvan asian lisäksi osittain ns. tarpeettomasta, turhasta. Ehkä kansalaisjournalismin suhteen päteekin sama: molempia on, molempia tarvitaan. Missä suhteessa, siinä on kiinnostavampi kysymys. Onneksi nykyään on kuitenkin loputtomasti lähteitä, joista jokainen voi valita kullakin hetkellä haluamansa ja tarvitsemansa tiedon luonteen.
Jaakko kirjoittaa blogikirjoituksessaan ”Kansalaisjournalismi – tarvitaanko sitä?”, kuinka lukijat eivät välttämättä edes odota palkkiota tuottamastaan medialisäarvosta. Mielestäni kuitenkin marginaalisena voidaan ennemminkin tarkastella joukkoa, joka odottaa kompensaatiota. Heidi Hirstonkin (17.2) luennolla kiinnostavasti uutisjournalismin ihanteita pohdittuamme voidaan tarkastella niiden muutosta valmiiksi tarjoillusta tulkinnasta kohti eri tarinoita ja näkökulmia esittelevään journalismiin. Tämä tarkoittaisi mielestäni, että myös kansalaisten havainnoilla, kokemuksilla ja tiedoilla olisi arvokas lisänsä päivän journalismiin. Uskaltaisinpa jopa esittää, että osallistuminen on heidän: meidän, vastuumme.
Lisäksi kysymykseen kansalaisjournalismin tarpeellisuudesta haluaisin huomauttaa, että esimerkiksi vertais- ja sosiaalinen media on aihe, johon ei voi olla törmäämättä tänä päivänä. Silti vain joitakin vuosia sitten monikaan meistä ei olisi osannut määritellä niiden käsitettä, saatikaan kuvitella lähitulevaisuudessa perustavansa mediakäsityksiään sen varaan. Lisäksi aihetta voi pohtia itsekseen kuvittelemalla yhteiskuntaa kansalaisjournalismia vailla. Haluaisitko asua siellä?
On hienoa olla osa yhteiskuntaa, jossa uutisia ei oteta annettuina. Sen sijaan sana on vapaa itse kullekin kannan ottoon. Ja tätä ei käy kieltäminen: tässä suhteessa kansalaisjournalismi on ainakin tarjonnut kättä pidempää. Se, jos mikä on opettanut meille jaetun tiedon punnitsemista.
Kurssilla on ollut puhetta, kuinka viestinnällä paitsi välitetään, myös luodaan tietoa ja merkityksiä – todellisuutta. Kansalaisjournalismi mielessä kääntäisinkin ajatuksen päälaelleen: todellisuutta paitsi luodaan, myös välitetään viestinnällä. Eikö tällöin moniäänisyyden mahdollisuutta voida tarkastella entistä antoisampana? Yhteiskuntaa paitsi päivittäin eletään, myös rakennetaan yhdessä.
Kuulostaa ehkä romantisoidulta, mutta mielestäni on aika arvokasta elää yhteiskunnassa, jossa ihan jokaisella on ainakin periaatteessa mahdollisuus tuoda äänensä tai tässä tapauksessa, sanansa esille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti