Kustannuksia karsiakseen eri mediatalot suosivat nykyisin lukijoiden tuottamaa sisältöä. Lukijathan eivät tarvitse maksua ”työstään”, pelkkä julkisuus saattaa riittää palkaksi. Toisaalta eräänlainen ”hyperpaikallisuus” trendinä vaatii lukijoiden osallistumisen sallimista: ihmiset haluavat lukea paikallisista asioista omien tuttaviensa kirjoittamana. Merkittävää on, että Facebook avataan nykyään useammin Yhdysvalloissa kuin Google-hakupalvelun sivu: eräänlaista ”hypersosiaalisen paikallisuuden” ilmentymää sekin.
Mutta mitä kyseinen ilmiö tarkoittaa ammattijournalistiikalle? Kärjistettynä kansalaisten äänen päästämistä mediassa valloilleen kontrolloimattomana. Esimerkiksi amerikkalaisen CNN- kaapelikanavan puitteissa on avattu kokonainen ”Ireport” –sivusto, jonne ihmiset voivat lähettää kuviaan, videoitaan ja tekstejään. Näistä huomiota herättävimmät poimitaan esille. Sivusto tosin muistaa muistuttaa, että “The stories in this section are not edited, fact-checked or screened before they post.”
Varsinaisessa CNN-kanavan amerikkalaisessa versiossa yleisön antia anotaan noin kerran tunnissa. (Oletko paikalla? Saitko materiaalia? Lähetä se meille.) Herää kysymys, toimivatko toimittajat pian vain kuraattorina lähetetylle materiaalille muiden tehdessä varsinaisen jalkatyön.
Outi Vainionkulma-Immonen pohtii blogissaan, http://outi.posterous.com/, miten toimittajantyö on kiireen ja kilpailun edessä muuntunut. Kun ennen viestintäkonsultit tarjosivat juttua yleisellä tasolla toimittajalle, eivät pelkät jutun raamit enää kelpaakaan. Vainionkulma-Immosen mukaan viestintätoimiston tehtävä ei periaatteessa ole vaikuttaa journalismin sisältöön, vain nostaa esiin mielenkiintoisia aiheita ja persoonia, joiden uutisarvo, relevanssi ja käsittelyn näkökulma on toimittajien päätettävissä. Nykyisin asia on toisin. Toimittajat vaativat nykyisin Suomessakin valmista materiaalia, muuten juttu hyllytetään. Syynä on yksinkertaisesti kiire: toimittaja ei ehdi tehdä työtään -ainakaan kunnolla.
Myös Laura Juntunen käsittelee samaa ilmiötä kirjoituksessaan ”Journalistinen etiikka kriisissä –kiireen ja kilpailun haasteet toimittajien ammatilliselle itsekurille” ( Media & Viestintä 32, 2009:2). Juntusen mukaan nopeus voidaan nähdä yhtäaikaa uutistyön keskeisenä arvona ja sen problemaattisena sivutuotteena. Nykypäivän teknisessä ympäristössä nopeus tarkoittaa käytännössä reaaliaikaista raportointia. Tähän saumaan kansalaisjournalistien lähettämät tuotokset tuovat pikaista helpotusta kuin tosi-tv television ohjelmakartalle. Eri medioiden välisen kilpailun koventuminen ja yleisön tarve saada jatkuvasti reaaliaikaista tietoa ajaa toimittajan työn etiikan ahtaalle. Kansalaisjournalismin ihanteena pidetään demokratian toteutumista: kaikilla tulisi olla oikeus saada äänensä kuuluviin myös mediassa. Eri asia sitten on, miten tämä sopii yhteen journalismin laatuvaatimusten kanssa. Uhrautuvatko ammatilliset ihanteet kiireen, kilpailun ja hyperpaikallisuuden paineissa?
1 kommentti:
Kiitos mielenkiintoisesta tekstistäsi Mia. Aika moni kirjoitus täällä on käsitellyt kansalaisjournalismia, ja haluaisinkin vielä tuoda yhden näkökulman aiheeseen.
Voidaan toki ajatella ja näin onkin, että journalistisen sisällön tuottajat hyötyvät joissain tapauksissa melko pienillä kustannuksilla käyttäjien tuottamasta sisällöstä, kuten esimerkiksi kuvista.
Käyttäjien tuottama sisältö vaatii kuitenkin hyvin paljon resursseja ja aikaa toimittajilta, ja saattaa jopa lisätä työtaakkaa sen helpottamisen sijaan? Kaikki toimitukseen lähetetty "materiaali" täytyy käydä läpi, blogeja ja keskustelupalstoja pitää seurata aktiivisesti ja teknisiä alustoja käyttäjien väliselle viestinnälle luoda ja ylläpitää.
Näkisinkin asian niin, että käyttäjien tuottamaa materiaalia hyödynnetään eniten juuri siksi, että ollaan lähempänä lukijaa ja yhteisöllisiä. Ei siksi, että se helpottaisi kiireisten toimittajien työtä.
Lähetä kommentti